Seksitarina: Nakusiivooja

Olin ollut työttömänä pitemmän aikaa ja rahaa ei ollut liiemmälti. Luin Kallea ja vastaan tuli ilmoitus jossa 65 -vuotias nainen halusi n. 30 -vuotiasta miestä alastomana siivoamaan asuntonsa. Hän haluaisi katsella kun siivoan. Palkkioksi luvattiin 50 €. Rahat saisi käteen ennen ”esitystä”. Ajattelin että helppoa rahaa ja kerran en häpeä näyttää kroppaani niin mikä ettei. Vastasi ilmoitukseen puhelinnumeron kera. Kahden päivän kuluttua tulikin soitto naiselta joka esitteli itsensä ilmoituksen naiseksi. Hän kertoi asuntonsa osoitteen jonne sovittiin treffit seuraavalle päivälle klo 14. Menin sovittuna aikana paikalle. Soitin ovikelloa. Oven avasi vaalea, lyhyt kauniisti hymyilevä nainen joka ei näyttänyt 65 -vuotiaalta vaan pikemmin 50 -vuotiaalta. Hän pyysi mut heti kahvi pöytää. Pöydän ääreen päästyämme hän meni heti asiaa ojentamalla rahat. Sitten hän kertoi että hän on ollut leskenä jo 10 vuotta eikä ole löytänyt uutta elämän kumppania sen jälkeen. Mutta aina joskus on hauska huvitella esim. tällä tavalla. Pidän nuoremmista miehistä hän jatkoi. Nimekseen hän kertoi Kaijan. Itse kerroin että työttömänä täytyy yrittää kaikenlaista myös siivoamista :-) Kysyin että onko hänellä käynyt montakin siivoojaa aikaisemmin. Kaija vastasi että kolme eri miestä joista yksi on käynyt 5 eri kertaa. Maksan aina 50 € siivoamisesta mutta jos haluaa lisäansioita niin niitäkin on mahdollista saada. Ai jaa, miten kysyin. Noo, jos myös minä saan olla nakuja ja sinä katselet mua aina välillä niin maksan 20 € lisää. Jos saan ottaa sinulta suihin niin maksan siitä 50 € lisää. Hmm, katsotaan sanoin. Minä voin nyt riisuutua ja saat sinäkin. Otimme molemmat vaatteet pois.

Kaija asettui sohvalle istumaan samalla kun minä otin imurin käteen ja aloitin työt. Kaijaa oli ihan miellyttävä katsoa sillä hänen rintansa olivat suuret ja hymy lempeä. Hän hyväili itseään samalla kun siirtelin tavaroita ja imuroin joka paikasta. Välillä menin aivan hänen viereen ollen etumus suoraan häntä kohden. Huomasin kuinka hän suorastaan tuijotti kulliani. Onneksi mulla oli kovasti tekemistä sillä tuo katse olisi saattanut saada kullini nousemaan. Sitten huomasin lattialla suuren pölypallon. Kumarruin nostamaan sitä samalla asetuin niin että takapuoleni oli suoraan Kaijaa kohti. Pidin jalat hiukan levällä niin että hän saattoi katsella takapuoltani. Nousin ylös ja käännyin. Kaija hipelöi molemmilla käsillä rintojaan. Otin kullistani kiinni ja siirsin sitä hiukan puolelta toiselle. Kaija ei voinut enää päästää katsettaan irti lantion korkeudesta hän tuijotti lähes taukoamatta kulliani tai takapuoltani. Oikeastaan tämä leikki oli aika hauskaa. Meillä molemmilla oli hauskaa.

Olohuone tuli siivottua. Siivotessa olin ajatellut suihinottoa ja tullut siihen lopputulokseen että siitäkin olisi meille molemmille iloa. Kerroin sen myös Kaijalle. Kaijan kasvoille levisi entistä leveämpi hymy niin että hän kiirehti heti kysymään saako jo? No mitä sitä odottelemaan, kyllähän se sopii sanoin. Kaija siirtyi lähemmäksi ja otti kullistani kiinni. Kullini oli vielä lepoasennossa. Mutta viimeistään silloin kun Kaija asetti kullin rintojensa väliin (yep, ne olivat niin isot) niin alkoi veri kiertää sielläkin. Samalla kun Kaija runkkasi kädellä kulliani hän kertoi että hän on aina pitänyt suihinotosta. Aviomieskin kehui kuulemma häntä maailman parhaaksi suihinottajaksi. Runkkaus hiukan hiljeni ja sitten hän ottikin kullistani otteen suullaan. En ehtinyt ajatellut onko suussa olevat hampaat oikeat vai ei sillä tunne kullissa vie ajatukset aivan muualle. Hän puristi kiveksiäni niin tiukasti että pelkäsin niiden hajoavan. Samalla hän otti terskan suuhunsa niin että pystyi samalla kielellä kutittamaan terskan kiinnityskohtaa. Uh – se tuntui hyvältä. Tämä oli selvästi Kaijan bravuuri. Bravuuri oli sen verran hyvä että tunsin kuinka lasti lähti liikkeelle. Kaijan imeminen vain kiihtyi. Orgasmin tunne oli todella voimakas. Kaija vahvisti sitä vielä ottamalla lähes koko kulli suuhunsa ja puristaen sitä lähes koko varren mitalta. Ah, se tuntui hyvältä. Kaija otti kaikki spermat suuhunsa kuin vanha tekijä konsanaan. Hiukan keräsin voimia sitten jatkoin jälleen siivoamista. Kaija istui jälleen sohvalle seuraamaan liikkumistani asunnossa. Aina kun menin hänen ohitseen hän tarttui kulliini. Muutaman kerran hän myös imi sitä. Mutta sen verran tehokas suihinotto oli aikaisemmin ollut kyseessä että aivan heti ei kullia saanut uudestaan pystyyn. Siivosin kämpän loppuun. Puin päälle. Kaija kysyi tapaammeko vielä joskus samoissa merkeissä. Sanoin että kenties ja poistuin.

About these ads

Yksi vastaus artikkeliin Seksitarina: Nakusiivooja

  1. pinja_seksikkäinmimmikokomaassa;) kirjoitti:

    uhah

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: